Juhannuskonferenssi “Tällaista aikaa varten”
Juhannuskonferenssin mediatiedote 18.5.2026
Keuruulla Iso Kirja -kansanopiston alueella järjestettävä helluntaiseurakuntien kesäjuhla, Juhannuskonferenssi, on ottanut teemakseen Vanhan testamentin Esterin kirjasta nousevan ilmauksen ”Tällaista aikaa varten”. Konferenssiin odotetaan juhannusviikon torstaista sunnuntaihin jälleen noin 25 000 kävijää ja noin 1500 vapaaehtoistyöntekijää.
Kansainväliset vierailijat saapuvat tällä kertaa Israelista. Suomessa Radio Dein Israel tänään -ohjelmista tunnetut toimittajat Johanna ja Lior Regev ovat tohtoreita, jotka työskentelevät Weizmannin tiedeinstituutissa erityisalanaan arkeologia. Heidän tyttärensä Shiri ja Israelin arabeihin kuuluva Nizar Francis ovat arvostettuja muusikoita. Francis on myös perustanut järjestön “Oaks of Righteousness”, jonka näkynä on rakentaa yhteyttä ja sovintoa etenkin juutalaisten ja arabien välillä Jeesuksen rukouksen mukaisesti: “että he kaikki olisivat yhtä”.
Gospelkuoro & big band Chariots, kuvaaja Antti Hirviniemi
Israelilaismuusikoiden lisäksi konferenssin musiikkitarjonta on muutenkin monipuolinen. Päälavalla nähdään mm. Lasse Heikkilän ja Lehari Kaustelin luotsaama Crescendo Nordics -orkesteri, Nina Åström, Immanuel, Ida Elina sekä legendaarinen gospelkuoro & big band Chariots. Nuorteniltojen musiikista vastaa Essi Vuorisen ylistysbändi.
Nuoret ja lapset on otettu erikseen huomioon tapahtuman ohjelmassa omine oheistilaisuuksineen. Konferenssiin päätapahtumiin on haluttu rakentaa myös tiettyä ylisukupolvisuuden siltaa. Tästä esimerkkeinä mm. Sukupolvien siunaus -niminen tilaisuus, ”Koko konffaronkan lähetysjuhla” sekä seuraavan sukupolven (NextGen) näkökulmasta tehty perjantain Missioilta, jossa puhuu Vapaakirkon entinen nuorisotyön, nykyinen kirkkokunnan johtaja Tommi Koivunen.
Helluntailiikkeen konferenssi tunnetaan myös rukouksesta, ylistyksestä ja yhteislaulusta. Lisäksi tapahtuma avaa ikkunoita herätysliikkeen laajaan toimintaan etenkin Missioteltan näyttelyosastoilla ja Konffa-areenan teematilaisuuksilla. Oman mausteensa ohjelmaan tuo liikuntaministeri Mika Poutala, joka lähettää liikkumisesta kiinnostuneet konferenssikävijät noin 5 kilometrin aamulenkille.
Tapahtuman ohjelma ja info löytyvät nyt kätevästi myös sovelluskaupasta maksutta ladattavalla mobiilisovelluksella ”TaskuKonffa”.
Marko Halttunen
konferenssi-isäntä
marko.halttunen@isokirja.fi
040 722 1821